sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pitsihuivi

Hei vaan pitkästä aikaa! Joulua vietettiin reissun päällä ja nyt on kotoiltu pari päivää. Mukana matkalla oli tietysti lankoja ja puikkoja ja jotain tuli tehtyäkin. Esimerkiksi tätä huivia:


Ihastelin taannoin AnniKaisen blogissa yllärihuivia ja sain sitten häneltä ohjeenkin. Ohje on peräisin Lankakomero-blogista. Ohje oli selkeä ja huivi oli oikein mukavaa neulottavaa. Lankana mulla on Dropsin Baby Alpaca Silk, todella ihanan pehmeä ja mukava lanka. 70% Baby Alpaca ja 30% Mulberry Silk. Sillehän on tietty käsinpesu, mitä yleensä välttelen... mut jospa huivia ei tarvitsisi yhtenään olla pesemässä :)


Puikot taisi olla 4mm. Mietin pitkään, että otanko 5 vai 6 kerää lankaa ja päädyin sitten kuuteen. Hyvä niin, sillä päättelykerroksella piti se kuudes aloittaa. Päättely tehtiin virkkaamalla, mainio idea jota aion soveltaa jatkossakin. 

Muutaman kerran pudottelin silmukoita ja manasin itseni alimpaan... mutta ei niitä mokia onneksi helpolla huomaa tuolta seasta. Viimeistelin huivin höyryttämällä silitysraudalla, en keksinyt mitään paikkaa mihin pingottaa tuota. 

Yhdet sukat on valmiina odottamassa postausta ja yhdet kämmekkäät viimeistelyä vailla. Suunnitelmissa neuletunikaa ja taas sukkaa... pitäisi saada noita lankavarastoja pienemmäksi et voisi ostaa uusia :D

Olen myös aikeissa ommella itselleni villakangastakin, mutta jotenkin kehtuuttaa se leikkuupuoli :P

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Heijastintehtailua

Tänään kun sain poitsun nukahtamaan päiväunille eikä itseäni (yllättävää kyllä) nukuttanutkaan, leikkelin vähän heijastinkangasta ja villakangasta silpuksi. Tein oikein sarjatyötä, 3 kerralla. :D


Piparimuotti on hyvä kaava :)


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Raitalapaset

Tyttäreni halusi antaa kaverilleen joululahjaksi lapaset ja tilasi ne tietysti äipältä :)





Ne on nyt ihan perukselliset peruslapaset, 7-veljestä raitaa. Tein ne 3½mm pyöröillä kaksi yhdellä iskulla varresta aloittaen. Aloitin pätevänä molemmat vihreällä raidalla mutta huomasin vasta sinisen kohdalla, että sinisessä pinkissä onkin kahta sävyä. Vaan menköön nyt noin, on ne kuitenkin samaksi pariksi tunnistettavissa. 

Kuvat ovat tällä kertaa tyttäreni käsialaa, kun on niin hektistä tämä elämä näin joulun alla :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Hihatin

Tuli joskus alesta hankittua tuommoinen hihaton villaneule. Se on jäänyt vähäiselle käytölle koska käsivarsiani paleltaa aina kun mulla on se päällä. Ainakin puoli vuotta olen etsiskellyt sopivan väristä tummanruskeaa lankaa, mutta ei ollut helppoa, ei. En uskaltanut nettikaupasta tilata kuvan perusteella kun sävyt ei välttämättä näytä ruudulla oikeilta. 

Sitten muutaman viikon takaisella Helsingin reissulla piipahdin ex tempore täällä. Ja mukaan lähti ihan väkisin muutama kerä. Tuo ruskea lanka on yksivärisenä tätä. On aika pehmeä sukkalangaksi ja konepestävää, mä en oikein jaksa käsinpesuja :) Nähtäväksi jää miten käytössä käyttäytyy.

Kuvataanpa hihatin kädettömän nuken päällä :D




Hihatin on muuten sileää neuletta, mutta tuo resori on samaa kuvioneuletta kuin täällä.  Puikot 3mm ja 3½mm. En tiedä mistä hihattimen malli on alunperin peräisin, mutta minä otin vinkkiä äitini tekeleistä :)

Kannattaa muuten järjestää blogikuvaukset, kun on kaksin kotona 3-vuotiaan kanssa. Nukke oli kaatua ainakin kolme kertaa ja ukkeli haluaisi kovasti poseerata kuvissa. Ja sitten kun sain hetken hiljaisuutta niin vessan lattia lainehti... no onneksi vain 1 mukillinen vettä...




Mitähän lie tuossa yrittää... :D

Ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoilleni!


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hartialämmike... niin mikä?

Pitäisikö tätä kutsua ponchoksi vaiko keepiksi, vai joksikin muuksi? Langat ovat alelöytö Kodin Ykkösestä. Möivät 1€ / 50g kerä, pakkohan ne oli sieltä pelastaa vaikka tuo harmaansävy on hieman kylmähkö mun makuuni. 





Lanka on Novitan Sylvia, jonka koostumus on 86% villa 24% silkki, 8mm puikot. On kyllä ylellisen pehmeä neule. Neuloin ensin suorakaiteen muotoisen kappaleen. Sitten yhdistin toisen päätypään toisen sivureunaan. Lopuksi vielä keräsin pääntieltä kaikki silmukat ja neuloin sileää muutaman sentin, se kivasti rullautuu tuohon pääntielle. Mulla meni tuohon 5 kerää, eli 250g lankaa. Siis 5 eurolla (+ tietty toistakymmentä tuntia töitä :)) silkkivillainen hartiahärpäke :)

Lankaa jäi vielä toiset 5 kerää, mitähän niistä keksisi? 

Enkä malta olla esittelemättä uusia lankojani, hirveesti syyhyttää aloittaa uutta. On vaan yksi hihatin vielä vähän vaiheessa :)


Tässäpä näkyykin melkein kaikki mun lempivärit :) Onko kellään kokemusta Regian sukkalangasta?

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Mun lapaset vol.2

Mulle toisetkin tumput. Ja yllättäen musta/harmaat. Lanka hyppäsi ihan sattumalta kyytiin Prismassa. Ostin kaksi kerää kokeeksi.



Lanka on Novitan Siru, 74%villaa ja 26%polyamidia. Puikkosuositus on 8mm, mut minä käytin 5 tai 6mm pyöröjä, luulisin :D. Kärjestä varteenpäin tein molemmat yhdellä kertaa. Melkeinpä se menikin yksi kerä/lapanen, ei paljoa jäänyt jämistelyyn.

Näihin olen tyytyväinen, talvi saapukoon. Paitsi että ei oikein siltä näytä kun ulos katsoo...


lauantai 17. marraskuuta 2012

Tunnustus

Minua muistettiin tunnustuksella, rakas sisareni heitti haasteella.






Tunnustuksen saajan pitäisi:
 

1. Kiittää sen lähettänyttä bloggaria. 
Että kiitosta vaan Miima! :)

2. Jakaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille.

Jaan tämän seuraaville (tässä kohtaa vähän lintsaan) blogisteille, tuoreita blogeja kumpikin:

Kaimalle Susulle: Ratkomatta Paras
Live-kaveri Fasulle: Arkea ja Onnenmurusia

Kuulostaa jo ihan karkkimainokselle :D
 


3. Ilmoittaa heille haastavasi heidät mukaan.

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. 

Jaa-a, jännittävää... let´s go with the flow...


-Opin virkkaamaan 5-vuotiaana, rakas mummoni opetti. Ja heti jäin koukkuun, patalappuja teimme. Muistelen, että eka oli vaaleanpunainen turkoosilla reunuksella.

-Neulomiskärpänen puraisi n. 9-10 vuotiaana. Ihan koulun käsitöistä se lähti. 

-Samoin ala-aste-ikäisenä ompelin jo vaatteita itselleni. Eihän ne aina onnistuneet, mutta eipä se Höperöä lannistanut.

-Yläasteella ollessani tein yhdellä kesälomalla villapaidan alle viikossa. Neuloin melkein yötäpäivää :D

-Olen valmistunut pukuompelijaksi vuonna 1997, vaan en ole sitä hommaa päivääkään leipätyökseni tehnyt.

-Olen saanut esikoiseni 24-vuotiaana, keskimmäseni 28-vuotiaana ja kuopukseni 36-vuotiaana.

-Haluaisin oppia kehräämään itse lankaa.

 -Täytän muutaman kuukauden päästä 40! Eikä se tunnu oikein miltään, tai ainakaan pahalta. Oikeastaan olen jopa vähän ylpeä siitä! :)
 

 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Heijastinkokeilu

Perjantai-illan puhteena tämmöinen pieni välityö. Heijastimia ei ole ikinä tarpeeksi, ainakaan meidän perheessä.





Heijastinkankaasta leikkasin palapelinpalasen ja ompelin koneella villakankaalle. Tai siis kaksi palapelinpalasta ja noita villakangasympyröitäkin on kaksi. Siis toisellakin puolella on sama kuva. Villakangasympyrät ompelin käsin yhteen, milläs muullakaan kuin 7V:lla, ja kun koko reuna oli tikattu niin kaivoin virkkuukoukun esiin ja virkkasin ketjusilmukkaa pätkän. Sitten vielä hakaneula ja TA-DAA: Siinä on heijastin :)

Luulenpa, että se pääsee pikkujoulupakettiin.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Siskolle sukkaset

Nämä tuli valmiiksi jo joitakin viikkoja takaperin mutta esittelen ne vasta nyt, koskapa halusin yllättää systerin ensin ihan livenä eikä tätä kautta :)



 Nyt ne on toimitettu perille, joten voidaan esitellä täälläkin. Varsi on raitalankaa (7veikkaa molemmat) ja terä yksiväristä. Ne on pitsisukat sporttivarrella :DDD  

Kai se tykkäs, ei ainakaan ääneen haukkunut ;)

Tulossa: omat lapaset vol.2, hihatin, sekä keeppi/poncho (ei ole vielä täysin valaistunut tuo viimeinen...) 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ukin pipo

Viime keskiviikko-iltana havahduin siihen, että isänpäivä on ihan kohta ja minä en ollut tajunnut vielä mitenkään varautua siihen... No seuraava päivä oli junamatkustusta ja siinä istuskellessa sitten värkkäsin pipon Ukille.

 Tai no, kavennukset jäi kotitehtäväksi :) Lanka 7-veljestä Nostalgiaa, puikot oli lyhyet pyöröt, ehkä 4 tai 4½mm, näppituntumalla (mittari hukassa...)

Ostelin myös vähän uusia lankoja, ihan uusia tuttavuuksia Italiasta :)

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mun lapaset

Joopa joo, ei menny ihan niinku kuvittelin... Aloitin palmikon heti varresta, mutta sitten puolessa välissä kämmenselkää huomasin että palmikko ei ollutkaan keskellä niinkuin kuvittelin (alkeellinen laskuvirhe... haha!) Niinpä lopetin mokoman palmikon siihen paikkaan. Sitten tuo harmaa lanka alkoi uhkaavasti huveta vähän liian nopeasti ja piti jatkaa tuolla mustalla loppuun.





 No, kyllä ne lämmittää käsiä vaikka eivät erityisen kauniit olekaan. Pitää tehdä jotkin hienostelukäsineet vielä lisäksi :D. Ai niin, seiskaveikasta pyöröpuikoilla tuli nämä :)

 

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tennarisukat

Tämmöiset putkahti puikoilta tällä kertaa:





Lankana 7V, puikot 3,5mm pyöröt. Varpaista varteen -menetelmällä, kantapää tehty jälkikäteen. Nauhat ja tuo "tennariympyrä" on virkattu. Näin jossain työkaverini lehdessä kuvan tuommoisista ja nämä ovat Kässähöperön versio niistä, tällä kun on joku pahemmanlaatuinen lukihäiriö neuleohjeiden suhteen. Ei vaan tajua! :DD Mut onneksi toimeen tullaan omillakin versioilla ;)

Nämä ajattelin kummipojalleni Herra Vihreälle, jos vaan koko sattui sopivaksi ja herra kelpuuttaa ne. :)

Parit lapaset on tulossa omiin kätösiin ja suunnitteilla välillä ihan muuta kuin sukkaa ja lapasta. 





 

torstai 1. marraskuuta 2012

Toppahousut

Välillä ompeluksia. Poikaselle varahousuiksi jämäkankaasta. Kankaasta josta tein äitiys-ulkoiluhousut 3½ vuotta sitten.





Heijastinkankaasta leikkasin tuommoiset pallerot, näkyy eteen ja taakse. Rakkaudella tehty -merkki tuonne selkään tällä kertaa. Olkaimet kiinnittyy napeilla, pieni säätövara kiinnitykseen. Älkää kysykö kaavasta... (...Rukan kurahousut, muoks: eiku ne olikii treetornin :D)

 Ihan jees, toimii ja poika tykkää :)

Yhdet sukat on 5vaille valmiit ja aloitin lapaset itselleni, akuuttiin käsinepulaan. Lie koira syönyt mun nahkahanskat :P

torstai 25. lokakuuta 2012

Palmikkolapaset

Isompi neiti tilasi lapaset, mielellään vaaleasta langasta. No eikun lankalaatikkoa tonkimaan ja päädyimme harmaaseen. Tässä kokeilin ensimmästä kertaa pyöröpuikolla neulomista, meinaan lapasiin/sukkiin ;D

Vähän otti aivonystyröitä, ennenkuin tajusin miten nuo pitää puikoille sijoittaa :D Mutta siitä se sitten lähti ja tykästyin kovasti siihen, että molemmat tulee ihan automaattisesti yhtäaikaa. Jippijai!!!





Tuota väriä oli vain yksi vajaa kerä joten toisen tumpun lanka tuli kerän sisältä ja toisen päältä. Lankana vanha kunnon 7V, puikot 3½mm. Nyt jälkiviisaana keksin että palmikko olisi saanut alkaa jo heti varresta. Tuotekehitys jatkukoon seuraavissa. 

Pyöröpuikoille lähti vuorostaan sukat.   

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tuubihuivi

Huivi pienemmän neidin tilauksesta. Piti olla semmoinen kuten kaupassa :) Tiedä sitten onnistuinko, mutta kyllähän tuo kelpasi. Tuntui kyllä pitkältä ja pitkästyttävältä tuon neulominen aina välillä. Pituutta on n. 150cm ja päät on yhdistetty lopuksi. Nuken kaulassa kaksinkerroin.






Lanka on Rose Mohairia ja 8mm puikoilla pistelin menemään patenttineuletta. On oikein muhkea huivi. Kuvat on pakko ottaa salamalla, kun olen kotona vain pimeään aikaan :D

Kaimalle oikein lämpimät tervetulotoivotukset lukijaksi :)

Ja tumpuista puuttuu enää peukut, kohta näette nekin. Olen myös leikellyt kangasta, toivotaan että saan myös ommeltua...

Rupesin tekemään tuommoisia kuvakollaaseja kun joku mainitsi, että kuvatila näissä blogeissa on rajallinen. Kertokaa ihmeessä kaikki pidempään bloganneet kokemuksianne tästä asiasta :)  

Muoks: testaan gimppi-kuvaa...

torstai 18. lokakuuta 2012

Virkattu Öpi :)

Öpi vaatinee vähän selitystä :D 

Original-Öpi on sininen muovinen pikku-ukko, jonka poika sai lääkärikäynnillä reippauspalkinnoksi joskus taannoin. Pojan sormenpään kokoinen. Poika keksi nimen "Öpi" ihan itse :) Original-Öpistä ei saada nyt kuvaa kun se on jossain piilossa, eikä ole suostunut löytymään. Virkattu Öpi sai alkunsa kun sininen lankakerän loppu laatikon pohjalla halusi tulla Öpiksi ;) (Ja huivin neulominen kävi liian yksitoikkoiseksi...)

Lankataiteilija on ottanut tässä hieman vapauksia, Original-Öpillä oli muistaakseni myös nenä ja korvat...





Siitä tuli heti mieluinen unilelu pojalle. Öpi on virkattu 7-veikasta 3½mm koukulla ja virkattu vaan mutu-fiiliksellä. Kerän loppu meni Öpin täytteeksi :D

Hauskaa oli Öpin tekeminen, tuossa jo isomman tytön kanssa mietittiin että pitäisiköhän Öpillä olla tyttöystävä :D

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Palmikkosukka

Nämä on monessakin mielessä harjoittelusukat. Tein eka kertaa elämässä Magic cast on -aloituksen ja tuommoisen perinteisen kantapään varpaista varteen päin. Samoin ne on ekat bambupuikoilla tehdyt ja samalla testasin miten pitkät varret lähtee, kun käyttää koko kerän lankaa yhteen sukkaan.





 Lankana siis Gjestal Silja (2x50g) ja puikot 3mm bambut. Kuviot omasta päästä, peruspalmikkoa ja jotain omituista reikäneuletta :D Sukat ovat toistensa peilikuvat. Kantapäähän löytyy vinkkiä Moda-lehdestä, olikohan uusin numero (tai sitä edellinen)...

Oli mukava neuloa noin päin, seuraavaksi pitänee testata se pyöröpuikoilla sukan tekeminen... joo se on jo vanha juttu monelle, mut mie en oo ehtiny kokeilemaan :)

Seuraavaksi pienemmälle tytölle tuubihuivi ja isompi neiti tilasi lapaset. Eikun takas puikkoihin :-)

lauantai 6. lokakuuta 2012

Pitsisukkaa pukkaa taas


No tulihan ne nämäkin sukat viimein valmiiksi. Näitä ajattelin ensin lahjakonttiin, mutta en osannut silmukoida tuota kärkeä nätisti niin jäävät sitten omaan käyttöön. Silmukointiharjoitukset jatkukoon :) Ei ollut ketään apulaista paikalla malliksi tai kuvaajaksi niin on vähän törppö kuva, pahoittelen :DDD







Lanka on Nallea, puikot 2½mm. Pitsikuvion tein omasta päästä, mutta en väitä mallia omakseni, varmasti se on jo "keksitty". Se on tosi yksinkertainen ja helppo :) Jos jotakuta kiinnostaa, niin voisin ruutukaavion tuosta yrittää piirtää. 

Ruutukaavio:

 

Nyt on bambupuikoilla tulossa sukat "varpaista varteen", sekä pojalle pipo (taas!)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Virkattu pipo

Tämä pipo on tehty vanhoista jämälangoista, jostain on tehty aiemmin kaulaliinaa ja jostain pipoa. Yksinään niistä ei olisi mihinkään riittänyt mut yhdessä niistä tuli tämmöinen:


 Koukku oli 8mm ja langoista ei enää mitään käsitystä kun yhdenkään vyöte ei ollut enää tallessa. Aloitin virkkaamisen tuolta päälaelta ja alareunaan tein taakse tuommoisen jatkeen niin pysyy paremmin korvat lämpimässä. Se voisi olla minun pipo, oon ihan mustaharmaa tyyppi. Mietin, että kaipaisiko se jotain somistusta, mutta ei nuo kukat ole taas mun juttu ollenkaan. Pitää miettiä...



Pipo on aika jämäkkä, pysyy itsestään pystyssä. Toimii myös hedelmäkorina :D



Ja lankoja jäi vielä. Kai niistä jotain täytyy kehitellä...

Koira söi pörröpiposta kukan:





Onkohan olemassa mitään, mitä Labbis EI syö???

maanantai 1. lokakuuta 2012

Uusia hankintoja

Kovasti tekisi mieli aloittaa uutta sukkaa... 





...tuli nuo bambupuikot ja pari kerää Siljaa tarttui mukaan... mutta enpäs aloitakaan vielä. Entiset on saatava alta pois. Ja virkattu pipo odottaa viimeistelyä...

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Virkatut lapaset

No alkaahan tuota valmistakin tulla :) Sain tänä aamuna nuo tumput valmiiksi. Eilinen päivä meni ihan kaikessa muussa kun käsitöiden parissa, pöh!






Elikkäs mulla oli Novita Woolia erinäisiä jämäkeriä ja kokeilumielessä läksin virkkaamaan lapasia 3½ koukulla. En ole ennen virkannut muuta kuin suorakaiteen muotoista tuotosta ja tämä oli yllättävän hauskaa. Tein peukalokiilankin :D Nämä menee talvirukkasten alle lisälämmikkeeksi tuolle meidän 3veelle. Ei mulla taaskaan mitään ohjetta ollut, läksin vaan tekemään ja tehdessäni pähkäilin et miten tää vois mennä. Virkkausta on helpompi purkaa ja tehdä uudestaan kuin neulosta. 

Ja sit sukan kimppuun!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kolme rautaa tulessa

Nyt lähti homma räpylästä... Ensin oli sukka. Joka alkoi tökkiä kantapään jälkeen. Sitten neulomiseen tympääntyneenä kokeilin osaisinko virkata lapasen... no eka lapanen oli kiva tehdä mut toinen ei etene. Sitten ostin paksun virkkuukoukun ja muutama jämäkerä houkutteli aloittamaan pipon. Sain ekan sukan valmiiksi mutta toinen on tylsä :D


Kyllä ne valmistuu, vähän kerrallaan. Valmistuu ne!

Joku kato on käynyt 3mm sukkapuikoille tänä syksynä, piti ihan nähdä vaivaa et sai hankittua. Bambuiset tilauksessa :)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Siniset sukat

Haluaisin lankaostoksille, mutta pitäisi varmaan ensin saada tilaa tuonne lankalaatikkoon. Nämä sukat on yritys tyhjentää lankavarastoa vajaista keristä ja jämäpätkistä. 





Molemmat langat on 7veikkaa, puikot 3½. Varren aloitin 2o2n ja langan vaihtuessa yksiväriseksi muutin myös joustinneuleen 3o1n:ksi. Vahvistettu kantapää ja nauhakavennus kärkeen. Ja lankoja jäi vielä pienet nyssäkät, ei vaan voi heittää pois :P 




Ja taas lähti sukat työn alle. Tällä kertaa aloitin ihan uuden kerän :) Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Konttorirotan työrukkaset

Junassa pitää aina olla tekemistä mukana ja tällä kertaa matkalla valmistui nämä:





Mun palelee käsiä melkein koko ajan ja varsinkin koneella istuessa hiirikäsi on aina jäässä. Nämä kädessä minä sitten naputtelen päivät pitkät toimistossa :)

Lanka on tummanharmaa Nalle vuosien takaa (kuka hullu meille kantaa noita lankoja), puikot 3½mm ja tylsää 1o1n resoria ja sileää. Ja alunperin piti tehdä joku palmikko tuohon kämmenselkään, mutta muistin sen vasta kun olin tikutellut pari senttiä resorin jälkeen. Pyh ja Pah! Ehkä sitten ensi kerralla, pitäis kai ne vaihtorukkaset olla :D

Kertokaas mulle mikä ero on kynsikkäillä ja kämmekkäillä?




Nyt on puikoilla sukat vaihteeksi. Suunnitelmissa poncho, tuubihuivi, hihatin, sukkia ja lapasia... Ja tietenkin jämäkerien tuhousta...

tiistai 18. syyskuuta 2012

Huivi

Seikkailin Ullakolla inspiraatiota hakemassa ja törmäsin tähän. Minulla meinaa huivin päät uida milloin missäkin ja tämä on siitä kiva huivi, että siinä ei ole päätä eikä häntää.


Langaksi valikotui tuolta lankakorin pohjalta pari 7-veljestä jämäkerää. Huivi on aina-oikein-neuletta, mustaa ja lilasävyistä raitalankaa vuorotellen. Halusin neuleesta löysän ja pehmeän, joten otin isoimmat puikot mitä talosta löytyi (8mm). Käytin väliaikaista aloitusta ja kolmen puikon päättelyä. Neuloin niin pitkään kun lankoja riitti ja kävi tuuri, siitä tuli varsin sopivan pituinen. Voi käyttää yksin- tai kaksinkerroin.


Eiköhän tuo tule käytettyä :)

Kävin eilen junamatkalla pääkaupungissamme ja matkalla valmistui myös ne kynsikkäät (tai mitkähän kämmekkäät ovatkaan) mutta niistä lisää seuraavassa postauksessa.

lauantai 15. syyskuuta 2012

On the Road -pipo

Innostuin tekemään pojallekin ommeltavan pipon. Tästäkin kankaasta on aiemmin tehty housut. Kangas on Metsolan joustofroteeta. Tykkään kovasti tästä kuosista.


Minusta siitä tuli hieno, mutta arvatkaas mitä tuo koltiainen teki, ja vieläpä kahtena aamuna peräkkäin... Hän piti pipoa koko aamun sisällä päässä ja kun tuli aika lähteä päiväkotiin, niin tyyppi vaihtaa vanhan pipon päähänsä :DDD


Saumamerkki "Rakkaudella tehty" täältä.


Ja sitten lankojen ja puikkojen kimppuun :)

Ja tervetuloa uudet lukijat! Jee!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tupsupipo II

Nyt se meidänkin tupsupipo viimein tuli valmiiksi. Olen kyllä kova neulomaan, mutta päättelyt ynnä muut viimeistelyt saattaa jäädä toviksi jos toiseksikin odottelemaan. Tämä pipo hyvin pitkälti sama kuin tuo aiempi tupsupipo, väri vaan vaihtui.


Tilasin Royal-tuotteelta "kotikutoinen"-pesumerkkejä. Semmoisen kiinnitin tuohon pipon vuorin saumaan. Siihen saa myös lapsen nimen kirjoitettua, kun tähän saakka näitä omia tuotoksia on ollut hankala nimikoida päiväkotia varten.

 



Nyt sitten on kaksi työtä (kaulahuivi ja kynsikkäät) puikoilla yhtäaikaa, saas nähdä kumpi valmistuu ensin :D

Ja ompelin tänään taas joustofroteesta pipon, kunhan ehdin kuvaamaan sen niin blogataan taas!
 

tiistai 11. syyskuuta 2012

Pörröpipo

Mikähän pipobuumi täällä on meneillään... isoilla puikoilla tulee pipo valmiiksi parissa illassa. Tämä pipon tilasi keskimmäinen lapseni.


Lanka on Novitan Tango Fani, 100% polyesteri. Tuli joskus ratsattua joku alekori, nämä oli euron kerä. Ja näitä on vielä monta :O Käytin tässä 5mm puikkoja, suositus oli 6mm mutta kun en omista semmoisia niin vitosilla mentiin. Pipon valmistuttua se kuitenkin näytti kaipaavan jotain lisämaustetta. Siispä jämälankakoria katsastamaan ja lilaa 7-veikkaa kukkaseksi virkkaamaan. Kukkasen keskelle vielä nappi ja siitähän tuli yllättävän kiva :)

Lanka ei kyllä ole ihan mukavimmasta päästä työstää. Valmis neule on aika lörppänää. Katsellaan, miten tuo käyttäytyy käytössä.



Kaikenlaisia ideoita sinkoilee päässä, mitenköhän nuo kaikki ehtisi toteuttaa???

Palataan! :)

maanantai 10. syyskuuta 2012

Pikainen ruttupipo

Meille tuli hiihtolomalla tämmöinen vauva:


Sen kanssa on käyty pentukurssilla ja nyt ollaan jo pentukurssi II:lla. Kurssilla ollaan ulkona ja viime viikolla kaiken maailman ötökät ja önniäiset söivät pääni ihan ruvelle. Siispä jonkinlainen pipo piti saada seuraavalle kerralle.

Kangasvarastostani löysin joustofroteeta josta oli jo tehty pojalle yhdet housut. Siispä päätä ja kangasta mittailemaan ja sakset saksimaan. Piposta tuli tämmöinen:



Hieno omakuva :D

Kyllä tästä ihan hyvä koiran *piip*setus-pipo tuli. Ehkä tuota korkeutta olisi riittänyt vähempikin, mut eka ommeltu pipo itselle ikinä. Harjoitukset jatkuu :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tupsupipo

Ajatus tämän pipon tekemiseen lähti siskoni toiveesta tupsullisesta talvipiposta. Valmispipot tuntuu olevan nykyään akryyliä, eihän se nyt talvella lämmitä ja nyppyyntyy helposti ja hiostaa ja ja enkä kyllä keksi mitään positiivista akryylista vaikka kuinka yritän. Niin no, hintahan on edullinen villaan verrattuna. Tämmöinen pipo siis matkasi siskon pojalle:


Mallipoika on taas vauhdikkaalla päällä. Pipo on neulottu Novitan Isoveli-langasta, mulla oli käytössä tässä 5mm lyhyet pyöröpuikot ja kavennuksiin vaihdoin vitosen sukkapuikot. Tämä on siitä kiva työ, että ei jäänyt jämälankoja. Kerän loput tungin kaikki tuohon tupsuun :)

Pipo on vuoritettu fleecellä ja korvien kohdalla on palat tuulipukukangasta windstopperina. Pipon vuoritukseen löytyi mainiot ohjeet täältä: http://www.kaspaikka.fi/neulonta/asusteita_vaatteita/paahineen-vuoritus.html


  

Farkuista farkut

Minulla on paha tapa säästellä epäsopivaksi jääneitä farkkuja ja farkkujen osia ajatuksella "jospa niitä vielä johonkin tarvitsisi." Vaatehuone pursuilee näitä vähän liiaksikin. Vaan kun poikani kasvaa ja vaatteita jää pieneksi jatkuvalla syötöllä, niin sieltäpä sitten matskua uusiin housuihin.

Nämä farkut ostin itselleni reilut kolme vuotta sitten poikaa odottaessani. Alkuraskaudessa ei vielä varsinaisia mammahousuja tarvinnut mutta vähän isommat kuitenkin. Muutaman viikon mahtuivat jalkaan ja nyt ovat liian isot. Hyväkuntoista stretch-denimiä uusiokäyttöön. Lähtötilanne unohtui inspiraation huumassa kuvata, mutta lopputulos tämmöinen:




Ratkoin takataskut ja vyölenkit irti ja kiinnitin uudestaan. Vyötäröllä ja lahkeensuissa on resorit, vyötäröresorin sisällä vielä kuminauha lisänä.


Malli oli hieman eläväinen :)